Kirjaudu sisään

Ladataan …

Oloksella tapahtuu
  • Ei tulevia tapahtumia
AEC v1.0.4
Muonion tapahtumat
Mökkipörssi
Mökkipörssissä voit ostaa, myydä ja vuokrata mökkejä. Jätä ilmoituksesi täällä.

JOULUAJAN KIRJE

 22. 12. 2012

 

Hyvää joulunaikaa

Parhaillaan pyryttää lunta. Voi hyvin uskoa sääennusteita, jotka lupaavat tänä vuonna kaikkialle Suomeen vanhanajan perinteistä valkeaa joulua. Monelle meistä Oloksen  kaunis, rauhallinen ja runsasluminen joulumaisema on jo muodostunut perinteeksi. Toivottavasti mahdollisimman monet pääsevät joulun viettoon Olokselle.

Yhdistyksemme järjestää perinteisen jäsenillan tällä kertaa Harrinivan Revontulikodassa perjantaina Viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta alkaen klo 19.00. Tarjolla on glögiä sekä pientä suolaista ja makeaa. Tilaisuuteen on lupautunut mukaan myös Muonion uusi kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki kertomaan kunnan kuulumisia. Luonnollisesti meille esitellään myös Harrinivan toimintaa. Tästä samoin kuin muusta joulunajan ohjelmasta kerrotaan lisää jäljempänä tässä kirjeessä ja kotisivuillamme osoitteessa www.olostunturinasukasyhdistys.com. Käykääpä tutkimassa kotisivujamme.

Ilman kaava-asiaa ei tätäkään kirjettä voi kirjoittaa. Muonion kunnanvaltuusto hyväksyi 12.11.2012 Olos-Särkijärvi-Torassieppi-osayleiskaavan. Siinä ei yhdistyksemme kaavamuistutusta eikä 9.9.2012 neuvotteluissa saavutettua yhteisymmärrystä ollut mitenkään huomioitu. Tämän vuoksi kaavasta päätettiin valittaa. Valitus on kuitenkin selvästi rajattu kahteen asiaan. Siinä vaaditaan kumottavaksi VU-merkintä noin 1,5 km2/150 hehtaarin alueella Olostunturin kaakkoisosassa ja RM-merkintä aluetehokkuusluvulla e=0,4 noin 5 ha:n alueella ampumaradalta tulevan latu- ja kävelyreitin päällä. Tälle alueelle se tarkoittaisi n. 20 000 k-m2 rakennusoikeutta. Kaikilta muilta osin kaava yhdistyksen valituksesta huolimatta voi tulla ja tuleekin voimaan, ellei sitten joku muu valita jostain muusta syystä. Valitus on tarkoituksella tehty niin, että se mahdollisimman hyvin ottaa huomioon Muonion kunnan tulevat kehittämistarpeet ja kaavatavoitteet.

Kaava-asioista ja kaikista ajankohtaisista sekä muista kiinnostavista asioista voimme lisää keskustella jäsenillassa.

Rauhallista ja Hyvää Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta!

Eila Uotila puheenjohtaja

 

Sihteerin terveisiä

Kun syksyllä kävimme Pakasaivossa retkellä, otin muutamia valokuvia. Niitä yritettiin syksyn aikana saada Gallerian sivulle, mutta ei onnistunut. Sitten vanhin lapsenlapseni Minttu lähti jatkamaan insinöörin opintojaan Hervantaan ja jäin aivan pulaan. Joku aika sitten neuvottelin taas Riitta Virmalan kanssa ja soitin myös Jaakko Kangosjärvelle, nettisivujen luojalle ja nyt ne kuvat ovat vihdoinkin Galleriassa. Aukaisun kanssa on ollut ongelmia, mutta jopa minä saan ne auki. Jaakko muuten neuvoi tietokoneesta näppäimen F 11, jolla kuvan saa suurenemaan! Osmo

 

JOULUNAJAN TAPAHTUMIA

MUONION SEURAKUNNASSA 2012

Su 23.12.       Klo 11 messu kirkossa.
Klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa, mukana Carmen Matris -yhtye ja Mieskuoro. Kolehti Suomen Lähetysseuralle.

Ma 24.12.      Jouluaatto, klo 15 jouluaaton hartaus kirkossa.

Ti 25.12.        Joulupäivä, klo 8 jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa.

Ke 26.12.       Tapaninpäivä, klo 18 messu Ylimuonion rukoushuoneella.

Su 30.12.       Klo 11 sanajumalanpalvelus kirkossa, radio 89,3 MHz.
Klo 18 seurat kirkossa, radiointi 89,3 MHz.

Ma 31.12.      Klo 23.30 uudenvuodenaaton hartaus kirkossa.

Ti 1.1. 2013   Uudenvuodenpäivä, klo 18 sanajumalanpalvelus Ylimuonion rukoushuoneella.

Su 6.1.             Loppiainen, klo 11 messu kirkossa.

Klo 18 (Suomen aikaa) Kauneimmat joululaulut Muodoslompolon kirkossa.

Tervetuloa!

ELOKUVAT OLOS POLAR CENTER 16.12.2012 – 1.1.2013

Elokuva Hobitti – Odottamaton matka

ke 12.12. klo 18:00 (ensi-ilta)
su 16.12. klo 19:00
ke 26.12. klo 15:30
ti 1.1. klo 17:00  Kesto: 2h 50 min  Ikäraja: K-12  Lippu 9 €

Elokuva Zambezia – Lintukodon siipiveikot

su 16.12 klo 17:00
to 27.12. klo 17:00
la 29.12. klo 17:00  Kesto 1h 22 min  Ikäraja K-7 / 4

Elokuva Nemoa etsimässä (3D)

su 23.12. klo 17:00
su 30.12. klo 17:00
pe 4.1. klo 17:00 Kesto: 1h 40 min  Ikäraja: K-7 / 4  Lippu 9 €

Elokuva Rakkauden pelikenttä

ke 26.12. klo 19:00
su 30.12. klo 19:00 Kesto 1h 41 min Ikäraja K-7 / 4 Lippu 9 €

Elokuva Ella ja kaverit

pe 28.12. klo 17:00
su 6.1.2013 klo 17:00 Kesto: tulossa  Ikäraja: tulossa  Lippu: 9 €

 

Oloksen rinteet auki

Ajalla 1.12 – 23.12

Ma – pe 16 – 20,  La – su 10 – 17